Elokuviin pohjautuvat lisenssipelit ovat usein olleet todellista lisenssiroskaa, joiden julkaisua ei voi perustella muulla kuin tekijöiden ahneudella. Muutaman vuoden takainen Aliens Vs. Predator oli kuitenkin positiivinen yllätys vaikka mistään todellisesta mestariteoksesta ei ollutkaan kysymys. Nyt Aliens Vs. Predator on saanut jatko-osan, jonka puitteet ovat edelleen siinä kunnossa, että pelistä voisi kehkeytyä jotain suurta. Jälleen kerran toteutus voi pilata hyvät lähtökohdat, mutta miten kävi? Lue eteenpäin niin tiedät.
Edeltäjänsä tapaan Aliens Vs. Predator 2:sta löytyy kolme rotua, Alienit, Predatorit sekä ihmiset, jotka tässä tapauksessa ovat sotilaita. Jokaisella rodulla on oma pieni kampanjansa, joka on jaoteltu seitsemään tehtävään, jotka ahkera pelaaja tahkoaa läpi muutamassa päivässä. Vaikka jokainen kampanja on itsenäinen, risteilevät ne toisten rotujen kampanjoiden kanssa ja mikäli haluaa tietää juonen viimeistäkin yksityiskohtaa myöten, on pelaajan pelattava peli läpi jokaisella rodulla.
Kuten arvata saattaa, ovat Alienit ja Predatorit tarkasti elokuvista kopioituja otuksia niin ulkonäön, käyttäytymisen kuin aseistuksenkin osalta. Alienit ovat nopeita ja ketteriä otuksia, jotka osaavat kiipeillä seinissä ja katossa. Alienit eivät voi käyttää minkäänlaisia aseita, vaan niiden on tyydyttävä luojan luomiin kynsiin, häntään sekä hampaisiin. Alienilla pelatessa onkin parasta väijyä ja hyökätä vastustajan kimppuun lähietäisyydeltä, sillä kaukaa hyökkäävä alien on helppo saalis sotilaiden pulssikivääreille ja predatorin plasmatussareille. Alienin kampanja ei ole aivan sitä mitä voisi odottaa, sillä kampanjassa pelaaja pääsee pelaamaan koko alienin elinkaarella aloittaen munan ihmisen sisälmyksiin laskevasta facehuggerista jatkaen aina aikuiseen alieniin.
Alkuperäisessä AVP:ssä alienilla pelaaminen oli yhtä tuskaa ja Alienilla pelaamista kutsuttiinkin yleisesti päänsärkymoodiksi. Onneksi pelin kehittäneet Monolightin pojat ovat kiinnittäneet tähän huomiota ja nyt alieneiden seinäkiipeilyjä käytetään huomattavasti vähemmän ja ennen kaikkea harkitummin. Nyt mukana on vain muutama kohta, jossa ruudun kieppuminen ja pyöriminen käy todella rasittavaksi.
Predator on ehkäpä pelin vaikuttavin ilmestys, joka käyttää edistynyttä tekniikkaa vastustajiensa silpomiseen. Predatorin aseistukseen kuuluvat mm. käsiterät, nuoliase, plasma-aseet sekä elokuvasta tutuksi tullut disk. Predatorilla on myös laite, jonka avulla se voi taittaa valonsäteitä niin, että hänestä tulee normaalisilmälle näkymätön. Predatorin epäonneksi alienit näkevät predatorin vaikka näkymättömyyslaite olisikin päällä. Predatorin naamiosta löytyy neljä eri näkömoodia sekä zoomi. Normaalinäön lisäksi naamiosta löytyy lämpönäkö, jolla ihmiset näkyvät helposti; elektromagneettinäkö, jonka avulla alieneiden paikannus on helppoa; sekä predtech-näkö, joka toimii hämäränäkönä sekä toisten predatoreiden näkömoodina. Jokaisen näkömoodin haittana on se, että yhden rodun näkyessä hyvin, kaksi muuta näkyvät todella huonosti.
Sotilas on puolestaan räiskintäpelien perinteinen yksikkö, jonka varusteet ovat revitty suoraan Alien 2 -elokuvasta. Sotilaan aseistukseen kuuluu mm. pistooli, pulssikivääri sekä smartgun, joka löytää kohteensa automaattisesti. Lisäksi sotilaalla on polttoleikkuri ja hakkerointilaite, joita käytetään lukkojen fyysiseen rikkomiseen tai elektronisten lukkojen hakkerointiin.
Heti alusta alkaen on selvää, että alkuperäisen Alien Vs. Predatorin loistava ja paikoitellen ahdistavakin tunnelma on yritetty siirtää myös pelin jatko-osaan. Alien Vs. Predator 2:n tunnelma tuntuukin olevan kunnossa ainakin sotilaalla pelattaessa. Liiketunnistimen naputus ja ympäristöstä kuuluvat kolinat ja örinät ovat omiaan nostamaan hien pintaan. Myös liiketutkan äkillinen piipitys aiheuttaa usein säpsähdyksiä, vaikka piipitys saattaa johtua vain automaattiovien liikkeistä. Varpaillaan on syytä olla koko ajan.
Pelin kenttädesing pitää sisällään synkkiä ja apaattisia tapahtumapaikkoja, jotka ovat kauttaaltaan hämäriä ja valonlähteitä on varsin niukasti. Suurin osa kentistä on jonkinlaisessa avaruusajan kompleksissa sijaitsevia käytäväverkostoja, mutta on mukana myös muutama ulkokenttä. Kentästä riippumatta niiden idea toistaa itseään milteipä kentästä toiseen. Käytännössä peli on siis käytävää käytävän perään ja käytävien sarjaa rikkoo silloin tällöin jonkinlainen aukio, jolla voi sitten retostella vähän vapaammin.
Kenttädesignissä on otettu huomioon eri rotujen erikoiskyvyt. Alieneilla on paljon seinillä kiipeilyä ja predatorilla joutuu tekemään korkeita loikkia tai hyppysarjoja päästäkseen haluamaansa paikkaan. Varsinkin Predatorilla ja ihmisellä pelattaessa kentistä löytyy myös jonkinasteisia puzzleja, jotka ratkeavat useimmiten muutaman vivun vääntämisellä tai erikoiskykyjen käytöllä. Kovin monimutkaisista puzzleista ei siis voi puhua ja onneksi puzzlet ovat loogisia ja selviä, jotta eteneminen ei jää kiinni jonkin hevonkuuseen piilotetun kytkimen takia.
Käytävälabyrinttien koluaminen ei olekaan niin tylsää kuin voisi kuvitella. Pienet ja pelottavan oloiset käytävät ovat omiaan luomaan klaustrofobista tunnelmaa, joka parhaimmillaan on kouriintuntuvaa. Eräs pelin mieleenpainuvimmista hetkistä oli pako alieneiden luolasta. Radiossa huudetaan täyttä kurkkua, että tule nyt hyvä mies pois sieltä ja takana tulee röykkiöittäin inhoja otuksia, jotka mielellään tekisivät pakoon ryntäävästä sotapojasta välipalan tai kasvualustan jälkeläisilleen.
Kun yksinpelattava loppuu kesken, on jäljellä vielä moninpeli, joka lyhyen testisession aikana vaikutti hyvältä. Rotujen voimasuhteet ovat melko hyvässä tasapainossa ja kuusi moninpelimoodia takaavat mukavasti vaihtelua. Lisäksi kaikki moninpelimoodit ovat ihan käyttökelpoisia. Testin aikana moninpeliservereitä ei löytynyt kovin montaa, mutta tulevaisuudessa tilanne lienee toinen. Kyseessä on nimittäin yksi parhaista räiskintämoninpeleistä vähään aikaan.
Pelin äänimaailmalle oli asetettu kovat vaatimukset, pitihän sen olla nimen omaan klaustrofobisen tunnelman luojana. Äänimaailma onkin toteutettu hyvin, alieneiden ja predatoreiden karjumiset ovat korvia hyytäviä ja kuolevien ihmisten kuolinkorahdukset riipaisevat vatsanpohjasta. Aseiden äänissäkin on mukavasti potkua. Musiikkia pelissä on vähänlaisesti. Suurin osa musiikeista on liitetty dynaamisesti pelin tapahtumiin eli kun alkaa tapahtua, alkaa taustalta myös painostava musiikki. Kaiken kaikkiaan musiikki hoitaa sille asetetun tehtävän tyylillä.
Alien Vs. Predatorin graafikot ovat käyttäneet pääosin tummaa väripalettia, joka onkin ainoa järkevä ratkaisu pelin teemaan nähden. Peli käyttää uutta Lithtechin grafiikkamoottoria, joka osoittautui yllättävän raskaaksi, minimivaatimukset kannattaakin ottaa tosissaan, sillä millään muutaman vuoden takaisella nuhapumpulla peliä ei kannata edes pelata. Valaistukset ja muut vastaavat efektit ovat kivan näköisiä, mutta hahmojen animointi olisi voinut olla tarkempaa, varsinkin alieneiden liikkuminen on paikoitellen todella kökön näköistä.
Samassa yhteydessä on varoitettava, että Alien Vs. Predator 2 kuuluu väkivaltaisimpiin pelaamiini peleihin vähään aikaan. Ihmisiä nimittäin pistetään lihoiksi oikein urakalla ja predatorin harrastuksiin kuuluu vielä ihmisen pään nappaaminen kokoelmiinsa. Myös pelin avaruusötöistä on tehty sen verran etovan näköisiä, että kyllä siinä saattaa nuorimmilta mennä muutaman viikon yöunet sivu suun, kun unissa vastaan tulee se pelin pelottavan näköinen avaruusmonsteri. Jos totta puhutaan, ihmettelen suuresti miksei Alien Vs. Predatorin kylkeen lätkäisty K18-leimaa. Perheen pieni
mmille peliä ei siis kannata hankkia.
Aliens Vs. Predator 2 ei kompastu myöskään pelattavuuteen, vaan peli omaa toimivat kontrollit ja neljän vaikeustason joukosta jokainen löytänee itselleen sopivimman. Helpoimmalla vaikeustasolla peliä ei pahemmin kannata pelata, sillä tällöin vihollisista ei ole vastusta alkuunkaan. Itse tahkosin pelin läpi normaalilla vaikeustasolla ja se sopi kiireiselle peliarvostelijalle hyvin. Mikäli peliltä haluaa haastetta, löytyy sitä vaikeimmilta vaikeustasoilta ja vaikeimmalla tasolla pelin läpi pelanneille nostan kyllä vilpittömästi hattua. Pientä huomautettavaakin pelattavuudesta löytyy. Pelistä löytyi yllättävän paljon bugeja, joiden takia pääsi paikkoihin, joihin ei olisi pitänyt päästä ja muutaman kerran kuolin, kun ovi avautui hahmoani päin. Harvemmin tällaisia bugeja löytyy maailmanlaajuiseen levitykseen lähtevästä pelistä. Näyttäisikin hieman siltä, että beta-testaus on jäänyt hieman vaiheeseen tai beta-testaajat eivät ole olleet kovin asiantuntevaa sakkia.
Edellä olevasta sepostuksesta tuli varmasti selväksi, että Aliens Vs. Predator 2:n tunnelma on loistava. Rotujen kampanjat ovat mielenkiintoisia, mutta aivan turhan lyhyitä. Pelin juoni ei ole mikään kovin erikoinen ja paikoitellen se lainaa kovasti Alien 2 -elokuvaa. Juonien päällekkäisyydet ovat hyvin toteutettuja ja pelin koko juoni paljastuu kokonaan vasta, kun pelaaja on pelannut pelin läpi jokaisella rodulla. Myös moninpeliräiskintöjen ystäville AVP2 on hyvä paketti, sillä mukavan yksinpelin lisäksi pelistä löytyy mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu moninpeli.
Aliens Vs. Predator 2 on joka osalta edeltäjäänsä parempi ja on vihdoinkin miltei kaikkea sitä, mitä alkuperäiseltä Aliens Vs. Predatorilta odotettiin. Alien Vs. Predator kärsii muutamista ongelmista, joista pelin lyhyys ei ole niitä pienimpiä, mutta moninpeli korvaa yksinpelin puutteita melko tehokkaasti. Loppujen lopuksi Aliens Vs. Predator 2 on yksi parhaista räiskintäpeleistä vähään aikaan.